tapanko itteni.
ootellaan nyt vielä hetki.
no en mä ny oikeesti tapa ketään, hyvä ku ees muurahaista, mut tuli taas veettyy kauheen kasat kaikkee sokerista, ja sit yritän soittaa yhtee tärkeää numeroon eikä numerossa vastaa kukaan, ja sit seki ettei mulla oo kesätyötä..... MIKÄ ON MUN KOHTALO, on se suuri kysymys.
|
0 kommenttia
|
Ei ikinä pitäs mennä kauppaan nälkäsenä. Ostin sitten ison fudge -karkkipussin ja suklaalevyn. Ja kuivattuja taateleita ja pähkinöitä.
Söin.... suuren osan karkkipussista ja suklaalevystä..... Ne fudget varsinkin oli kyllä hyviä.
Ja mä kun ajattelin nyt eläväni terveellisesti.....
Huomenna ajattlein syödä...... jogurttia, pähkinöitä aamupalaksi..... ehkä jotain hedelmääki.... lounaaksi vois tehä.... karibbealaista riisiruokaa (laitan siihen kookosta, pähkinää, rusinaa, kukkakaalta ym.).... päivälliseks vois syödä vaik ruisleipää...
Jos pitäis sen suklaalevyn ja ne fudget sielä kaapissa..... Kyllähän ne siellä säilyis, pariki viikkoa....
Ainiin, pakastimessa mulla olis suklaajäätelöä..... Mmmmmmm.......
Aivan liikaa herkkuja. o:)
Minä olen koko elämäni hävennyt perjantai-iltaisin yksin istumista kotona, koska minusta on tuntunut, että minun olisi silloin pitämässä hauskaa kavereideni kanssa.
Osasyy on pahis-isoveljeni, joka asiasta muistutti jokaikinen viikonloppu. Opin, että ihmisen on oltava ryyppäämässä perjantai- ja lauantai-iltaisin, tai muuten hän ei ole suosittu eikä cool. Ja ihmisenhän on oltava suosittu ja cool.
Tänään tajusin, näin perjantai-iltana, kun pari kämppistä lähti ilmeisesti ulos, että enhän minä edes olisi halunnut lähteä sinne. Miksi siis potisin huonoa omatuntoa? Miksi olen tähän asti aina podennut huonoa omatuntoa kotiin jäämisestä, kun tosiasia on, että minä pidän kotona olemisesta? Pidän myös hyvistä ystävistä, mutta pidän myös kotona olemisesta, JA EN TODELLAKAAN PIDÄ pubissa istuskelemisesta typerien juttujen äärellä, joihin olisi sosiaalinen velvoite osallistua heittämällä lisää typerää pinnallista juttua. Mikä helvetti on siis ongelmani? Minä saan tässä mitä minä haluan!
Katson elämääni liiaksi toisten ihmisten näkökulmasta, ja näin unohdan elää. Ajattelen, mitä minun pitäisi tehdä, mitä minun odotetaan tekevän, mutta en tarpeeksi mitä minä teen, ja mitä minä haluan tehdä.
En halua juoda alkoholia. Haluan syödä ehkä päivällisen sijasta jäätelöä. Haluan nukkua ehkä koko päivän.
Miksi minun pitäisi pyrkiä olemaan cool ja suosittu?
En ole cool enkä suosittu.
Voisin kuitenkin oppia rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen. Hyväksymään itseni kokonaisvaltaisesti. Hyväksymään elämäni kokonaisvaltaisesti. Ymmärtämään itseäni. Kuuntelemaan halujani. Vasta sitten voin toimia, ja vasta sitten voin edetä haluamissani asioissa.
Muiden miellyttämiseksi ei kannattaisi elää. Ei siis kannata pyrkiä olemaan cool ja suosittu. Kunhan olisi hyvä oman itsensä mielestä omassa pienessä-isossa mittakaavassaan.
Ei ole odotuksia. Muut eivät määrää. Jos muut tuomitsevat, se on muiden ongelma.
Luottaa omaan itseensä. Se kyllä tietää mitä tekee. Päästää se valloilleen. Kukkimaan.
Nyt on kyllä niin helvetin paha olo.
Se kämppis, joka on aina niin hyvällä tuulella, sano mulle vähä pahasti. Ensin se kysy et millane viikko mulla oli. Mullahan oli maailman depressiivisin ja surkein viikko. Noh, sitä se varmaan arveli, ja sen takia se sitä kysyi. Sit se kysy että millon mä oon muuttamassa pois. Mä sanoin, että mä en tiiä. Sanoin, että 1,5 kuukauden päästä ainakin tulen asumaan tässä mutta kun en tiiä jatkosta. Ja se sano että mun pitäis antaa kuukauden verran aikaa heille etsiä uutta. Että mä en yhtenä päivänä vaan päätä lähteä pois. Pakata kamani ja marssia ovesta ulos, ja jättää ne pulaan. No sanoin, että ei kyllä semmonen oo tullu mieleenikään. Ja otin hänen sanansa loukkauksena. Ja se viel sano, että eikö tää oo ny reilua pyytää sulta. Ja sit se marssi huoneesta ulos.
Loukkaannuin. Okei, se ON reilua pyytää, että mä annan varoitusta. Oon kyllä varovaisesti sanonu osalle kämppiksistä, että saatan olla Suomessa kesän -kaikille oon sanonu sen verran, että koulu loppuu toukokuussa. Mä en ole pakkaamassa salaa kamoja, ja yhtenä aamuna vaan marssimassa ovesta ulos. Eniten tässä kismittää se, että Hän koki että Hänellä on oikeus sanoa mulle, että mä en saa yhtenä päivänä vaan kamoja pois. Ihan niinkuin hän asuisi tässä enemmän kuin minä.
Ja ehkä myös reflektoitui oma tasapainottomuus -koska en ole tehnyt selkeäksi kämppiksilleni koska lähen. Toisaalta, kun en tiiä. En tiiä jäänkö tänne, mitä teen. Sekin ahdistaa, ja kämppikseni hyökkäsi heti siihen kohtaan missä oikein kolottaa.
Tää on ollu ihan kauhea viikko. Vuosiki on ollu IHAN törkeen kauhee mut se on oikeen kulminoitunu tähän viikkoon: aurinkoa on paistanu tuutin täydeltä, ja ihmiset heitelleet puistoissa yhdessä frisbeetä, ihastuneet, syöneet mansikoita piknik- reissuillain, ja vain mä oon niin kauheen ahdistunut kun olen yksin. Ei mulla ole kavereita. Enkä kyllä ees haluis semmosii kavereita jotka vaan heittelee frisbeetä pihalla.
Reaktiona kämppikseni puheisiin revin tietysti taas yhden rivin suklaalevystäni (jota oon syöny tänään yli puolet kun ei pitänyt alun perin ees avata....) ihan vain siihen vittuunnukseen, minkä sain hänen puheistaan.
Ehkä se suurin juttu tuossa hänen puheissaan oli se asenne muhun, ihan niiku mä olisin joku heikko ulkopuolinen -niiku varsinki tämän viikon oon kyl kai ollukki, ainaki ahdistunu- liimatainen joka olis saatava pois. Ihan niiku se haluais mut pois. Ihan niiku se ei tykkäis musta ollenkaan.
Mitä helvettiä tämä on. Aamulla toinen kämppis ei tervehtiny ollenkaan, ja se espanjalaisena sen tekee kyllä muutoin aina. Aina. Ovatko he liittoutuneet mua vastaan? Ovatko he puhuneet musta paskaa selkäni takana? Eivätkö he pidä musta? Onko minussa jotain vikaa? Miten minun pitäisi käyttäytyä? Huoh. Huonolle omatunnolle ei näy loppua, ja se kai se ongelma onkin kun sen huonous näkynee ulospäin.
:(
Haluan halata jotakin. Haluan rakkautta, haluan rakastaa. En halua huolia, en murheita, en hyljeksyntää, en arvostelua, en kilpailua, en vihaa, en pelkoa. Haluan rakkauden valtakuntaan. :(((((((((((((((((((((((((
Ja piti syödä nyt sitä suklaataki samperi ku tänää oli tarkotus laihduttaaki viel. Prkl. Pitääköhä tässä käyä kääntymäs pienellä kävelyllä....
Minun pitäisi tällä hetkellä olla pää höyryten lukemassa huomisaamun kokeeseen. Tittidiii.
Ja kaveri oli kirjottanu esseen edellisenä iltana, palauttanu sen ja saanu kiitettävän. Mä olin pohtinu sitä esseetä monta päivää, ja vaikka en oo vielä hakenukkaa esseetäni, sain varmasti huonon tai vähintäänkin keskinkertaisen. Miten viime syksynä sain niinkin hyviä arvosanoja mutta nyt keväänä kaikki tuntuu menevän päin sorsaa? Ehkä siksi, koska olen tänä keväänä opiskellut paljon vähemmän, ja käyttänyt aikaani laiskotteluun, stressaamiseen sosiaalisista suhteista (sitä että niitä minulla ei ole) jne.
Huomaan, että suomen kieltä kun kirjoittelen, niin se ei ota enää niin sujuakseen -tähän ollaan kolmen vuoden ulkomailla olon jälkeen päästy. Suomalaisia kavereita minulla kyllä on mutta heidän kanssaan puhun. Kielioppisäännöt, taivutusmuodot, syvemmät kielelliset tuottamiset (kuten tämä bloginpätkä) eivät olekaan enää selviö (meinasin kirjoittaa selkiö, ja olin että täh, onko tämä sana).
Minähän tapasin olla se tyyppi, joka spottasi (huom. spotata) pienetkin kielioppivirheet, eikä äidinkielen esseissäni ikinä ollut juuri yhtäkään kielellistä virhettä, vaikka muuten olivatkin päin persettä.
Toki jos tätäki kieltä alkais taas kirjoittaan niin mieleenhän se palautuis parissa päivässä. Mutta nyt, näin on näreet.
Itse asiaan, ahdistaa nämä ensimmäiset aurinkoiset päivät. Kaikki ovat heittelemässä frisbeetä pihalla, vain minä istun yksinäisenä sisällä stressaten huomaako joku että istun yksinäisenä sisällä (kyllä, voisin siis käyttää energiaani positiivisesti hyväksyen että istun yksinäisenä sisällä ja mitäs sitten tekisin, mutta ei, käytän energiaani negatiivisesti yrittäen peittää sen faktan että istun yksin sisällä).
Se poika johon olin ehkä rakastunut. (Naurettavaa.)
Tapasin hänet klubilla ja vietimme yön yhdessä joskus kaksi vuotta sitten -siis kävelimme kaduilla ja teimme hassuja juttuja sen yön. Pidimme parit treffitkin, kolmansilla harrastimme kännissä huonoa seksiä.
Soitin hänelle ja sanoin että olen muuttamassa pois. Olin muuttamassa pois sinä päivänä, ja informoin hänelle. Hän halusi minun jäävän. Muutin kuitenkin.
Pidimme yhteyttä sähköpostitse. Kaduin mitä olin tehnyt. Se etten ollut kertonut aikaisemmin muutosta, ja se että ylipäätään olin muuttanut.
Muutin takaisin sinne missä hän asui. Hän soitteli minulle muutaman kuukauden ajan monta kertaa viikossa. Hän oli ajatuksissani joka toinen minuutti. Hän lupasi tavata joka puhelinsoitolla mutta ikinä ei lunastanut lupaustaan -hän ei halunnut ilmeisestikään tavata, minä halusin. Lopulta suutuin hänelle, ja sanoin että hän ei saa ottaa minuun enää ikinä yhteyttä.
Kirjoitin hänelle tuossa muutama viikko sitten sähköpostia, kaiken tämän ajan jälkeen. Hän soitti minulle tänään mutta en vastannut puhelimeen.
Tämä typerä romanssi on iso luuranko kaapissani: tuon ajan olin ihan täysin rikki ihmisenä, ja hän käytti sitä hyväkseen. Minun koko elämäni oli ihan romahtamaisillaan, ja tunsin hänen olevan jotakin mistä halusin ottaa kiinni. Hän oli kuitenkin liukas kuin saippua.
Hän ei ollut ihan normijamppa: hän oli lahjakas valehtelija, näyttelijä, pokerinpelaaja, todellinen ihmistuntija. Hän on karismaattinen hyvännäköinen luihu jamppa, ja tytöt ovat hulluina häneen. Hän saa kenet tahansa. Kuka tahansa menee lankaan. Kuka tahansa uskoo hänen lupauksiin kurkottaa kuuhun asti, koska ammattilaisihmistuntijana hän ymmärtää kenen tahansa yksilön logiikan miten heitä kannattaa parhaiten puijata. Hänen lahjansa tällä saralla ovat huippuluokkaa. Loppujen lopuksi hän ei kuitenkaan halua välttämättä ketään.
Rikkinäinen tytön ei todellakaan kannattaisi mennä tuohon jamppaan kiinni. Rikkinäinen tyttö kun ei välttämättä osaa viheltää peliä poikki kun pitäisi.
Nyt en enää ole rikki. Ehkä uskaltaisin vastata siis puhelimeen. Ei minulla ole mitään hävettävää. En ole sama tyyppi, ainakaan noin buddhalaisessa mielessä, kuin kaksi vuotta sitten. Enkä enää halua mitään vakavaa. Hän ei siis saa minua uskomaan häneen -kuin korkeintaan ystävän tai hauskanpidon merkeissä.
Minä ajattelin nyt ottaa elämääni vähän rennommin.
En etsi enää vakavaa suhdetta. Seuraavat muutama vuosi etsin hauskanpitoa mutta en vakavuutta. Tämä on tärkeä päätös.
Siitä seuraa suhtautumiseni irtoseksiin. Julistan täten moraalini tästäedes irtoseksiin suopeasti. Se ei tarkoita että sitä harrastaisin. Se vain tarkoittaa ettei ole mitään moraalista estettä sen harrastamattomuudelle. Voin rohkeasti julistaa moraalini irtoseksiin suopeasti koska tunnen itseni: en tuntisi oloani mukavaksi kovinkaan helposti että sänkyyn asti oikein kenenkään kanssa päätyisin. Ujoutta, mitä lie. Mutta nyt, kun kumosin moraalini irtoseksin kieltämiseen, on sen toteutuminen mahdollista.
Että nauttisin elämästä. C'mon, olen nuori vain kerran, enkä edes enää niin kovin nuorikaan. Ja olen ajattelumaailmaltani kuin vanha nunna.
En niele Nietzschen ajatusta moraalin kyseenalaistamisesta käsitteenä koska uskon arvoperustaan -jonka jokainen on itselleen kylläkin luotava, sitä ei oikein voi lukea kirjoista (esim. Raamatusta..) jotta se olisi minun käsitykseni mukaan aito. Minulla on arvoperusta mutta tällä hetkellä tuntuu parhaalta että tuohon arvoperustaan kuuluu irtoseksin salliminen.
Taustalla on se ajatus, että en tule löytämään tulevaa miestäni todennäköisesti seuraavien kolmen vuoden aikana, koska haluaisin tietyistä syistä mieluiten suomalaisen miehen mutta kolme vuotta kuluu vielä ulkomailla. Toisin sanoen, jos haluan mitään miesten kanssa seuraavien kolmen vuoden aikana, kannattaa se ottaa vaan hauskanpidon kannalta koska enhän minä ole mitään vakavaa etsimässä (Eihän sitä KOSKAAN TIEDÄ mutta näin alustavasti ajateltuna....!). Tämä helpottaa paljon asioita koska minulla ei ole painetta etsiä mitään. Senkus kuljen virran mukana. Senkus pidän hauskaa.
Taustalla lienee myös kevään petollinen aurinkoja sen tuoma lämpö............
Toivottavasti löydän miehen sitten kolmen vuoden päästä. Ei pidä syödä liikaa suklaata. :)
no se kämppis jota aluks inhosin ihan hirveesti. jota pelkäsin. jota en ymmärtänyt. me ollaan niin erilaisia.
mitä vittua.
eilen oltiin ulkona, meitä oli neljä kämppistä. no kaks kämppistä alkoivat pussailemaan toisiaan ankarasti klubilla. jäätiin tän kämppiksen kans kahestaan tanssahtelemaan, ja pidettiin ankarasti hauskaa.
kotona ne kaks muuta meni harrastamaan seksiä.
me mentii laulamaan ja soittamaan kitaraa. se ois halunnu harrastaa myös seksiä. huom. ois. menin kuudelta nukkumaan. ei oo ainakaan mitään syytä olla nolostunut kun meen seuraavan kerran keittiöön.
Okei, edelliseen kirjoitukseeni lisäys.
Se, että minä en pidä 95% ihmisistä, niin eikö se tee minusta suhteellisen ignoranttia ihmistä?
Sanoisin, että ei. Se tekee minusta ehkä suvaitsemattoman mutta ei ignoranttia.
Ignorantti on se, jota ei kiinnosta omien tekojen seurauksen nenäkarvaansa pidemmälle. Minä kiinnitän sellaiseen liikaakin huomiota.
Suvaitsemattomana ihmisenä en taasen suvaitse niitä enemmistöignorantteja.
Minulla on ongelma, sanoo joku. Hyvä pointti, tarkennan tuota. Joko minulla on ongelma tai sitten 95% ihmisistä on ongelma. Jossain raastaa joka tapauksessa.
